Antiikin historiaa Ateenassa

Antiikin historian kurssilaiset pääsivät vihdoinkin kurssiin liittyvälle opintomatkalleen Ateenaan 19. - 23.5.2010 tuhkapilvien väistyttyä Euroopan taivaalta.  Matkakokemuksia tekstinä ja videolla.

Tuhkapilvien hälvettyä Euroopan yltä pääsimme vihdoin matkaan keskiviikkona 19.5. Tosin jouduimme nyt lähtöpäiväämme asti jännittämään Kreikan omaa tilannetta; taloudellis-poliittisen kriisin ja sen aiheuttamien levottomien lakkojen uhka ei kuitenkaan ollut niin suuri, että olisimme peruneet matkamme. Ateenan kapinoivaan arkeen ja historian ja nykypäivän rinnakkaiseloon kaupungissa törmäsimme konkreettisesti Pnyx-kukkulalla. Olimme vaeltaneet Filopappos-kukkulan mäntyjen peittämiä rinteitä, kuunnelleet Sokrateen vankilan edessä hänen jäähyväispuhettaan, ihmetelleet ammoin kuivunutta nymfien, kreikkalaisen mytologian luonnonhengettärien lähdettä sekä Thalia-nimisen teatterien suojelija-muusan luolaa, kun vihdoin saavuimme demokratian syntypaikalle, johon antiikin Ateenaan kansankokous kerääntyi. Siellä kalliosta hakatun puhujanlavan "beman" edessä kuuntelimme esitelmää demokratian synnystä, kun samaan aikaan kukkulalle alkoi kantautua "kansan ääntä" - mielenosoittajat olivat aloittaneet marssinsa iskulauseita huudellen! Vähän myöhemmin näimme Syntagma-aukiolla välähdyksen marssijoista, jotka vaelsivat kohti parlamenttitaloa kokoontuakseen siellä osoittamaan mieltään niitä hallituksen kaavailemia säästöjä kohtaan, joilla maa yrittää korjata romahduksen partaalla olevaa talouttaan. Muualla tilanne näytti rauhalliselta ja vaikutti siltä, että ateenalaiset ovat enemmän kiinnostuneet hyvästä ruoasta, seurasta ja paikallisesta jalkapallosta kuin rettelöinnistä kaduilla.


Sykähdyttäviä hetkiä koettiin myös antiikin käräjäpaikalla Areiopagilla sekä tietysti Akropoliksella Parthenon- ja Erectheion-temppeleiden äärellä, unohtamatta uskomattoman hyvin säilynyttä Hefaistoksen temppeliä Attaloksen Stoan läheisyydessä. Yksi vaikuttavimmista hetkistä oli istuta Dionysos-teatterin kivipenkille ja kuvitella, kuinka Sofokleen ja Euripideksen kirjoittamat klassisen antiikin komediat ja tragediat oli esitetty täysille katsomoille. Ensimmäisen katsojarivin marmoriin hakatut Dionysos-pappien aitiopaikat olivat vieläkin paikallaan.


Ja kuka ei kuumuutta pelkää, se juoskoon kunniakierroksen (tai ainakin kävelköön) Ateenan ensimmäisellä olympiastadionilla Panathenaikólla. Tunnelma huikea! Viimeisenä päivänä osa opiskelijoista pääsi vielä nauttimaan Aigina-saaren meri-ilmasta, osa halusi kiivetä huippukorkealle Likavettos-vuorelle - ja pojat todella kiipesivät eivätkä käyttäneet hissiä, osa kierteli museoita ja osa teki ostoksia.

Kiitos Ateena - kiitos lukio, hieno matka!


Mervi Liljeberg