|
Kilingi School
|
|
Lukion päivätyökeräyksen 13.10.2009 tuotosta menee puolet entiseen tapaan Kaunialan toverikunnalle ja puolet globaali vastuu -teeman hengessä Kilingin koululle Afrikassa.
Kilingi School sijaitsee Pohjois-Tansaniassa, Sanya Juu-nimisessä
kylässä, Kilimanjaron lähellä. Koulu on perustettu vuonna 1977.
Koulussa on tällä hetkellä lähes 500 oppilasta, 12 opettajaa, vartija
ja kaksi keittäjää. Koulussa opiskellaan suunnilleen 45 oppilaan
ryhmissä. Joissakin ryhmissä voi olla jopa 70 oppilasta samassa
luokkatilassa. Kilingissä on esikoululuokista alkaen opetusta
kuudenteen luokkaan saakka. Sen jälkeen oppilaat osallistuvat
valtakunnalliseen tasokokeeseen ja vain parhaimmat jatkavat
yläluokille. Opetuskielinä ovat swahili ja englanti. Koulussa on
mahdollisuus saada joka päivä lämmintä ruokaa: maissipuuroa ja papuja.
Vanhemmat tuovat ruokatarvikkeet kouluun. Oppilaat osallistuvat ruuan
valmistukseen ja astioiden tiskaukseen. Kilingiin saatiin vesijohto
2000-luvun alussa. Koulussa on yksi vesihana. Aikaisemmin kaikki vesi
kannettiin kaivosta. Sanya Juun kylään saatiin myös sähköt 2000-luvun
alkupuolella. Kilingin koululle sähköjohto vedettiin keväällä 2007.
|

