Lukion opiskelijat kirjoittivat blogeja Lapin-kurssilta. Jo perinteinen Lapin-kurssimme toteutui  1.9 - 6.9. Tällä lähinnä 2-tason opiskelijoille suunnatulla maantieteen, biologian ja liikunnan yhteiskurssilla tutustutaan Lapin luontoon retkeillen Äkäslompolosta käsin. Kurssi on yhteinen ruotsinkielisestä lukion kanssa.

Blogi 6  Vaelluksen 2. vuorokausi

Ilta oli kylmä ja kostea, mutta onneksi meillä oli julma kokko lämmittämässä (vahingossa sytytetty laavu). Oli satanut jo muutaman tunnin, ja pitkään ja kosteaan yöhön oli varauduttu, Mirkan sanoin: "Sitten talvella, kun tää sade loppuu..."   Onneksi koko iltaa ei kuitenkaan satanut, joten päästiin pelaamaan Aliasta oppilaat vs opettajat. Pisteitä ei tarvinnut myöskään laskea Jatkolan uhotessa hänen ja Tytin voittavan varmasti. Oppilaiden verbaaliset taidot olivat kuitenkin sen verran kehittyneemmät, että Antista ja Tytistä ei ollut vastusta (oppilaat saivat 15 selitystä ja oikeaa vastausta 30 sekunnin aikana, Antti ja Tytti ylsivät jopa seitsemään!).   Porukan viileimmät päättivät viilentää tunteitaan kylmässä järvessä ja pulahtivat uimaan sekä uinnin päätteeksi kuivattelivat pahasti savuttavalla nuotiolla. Sään tyyneys ei kuitenkaan lohduttanut oppilaita, jotka löysivät telttansa aivan märkinä, mutta väsyneimmät sammuivat heti tulenpalvontajuhlan päätteeksi.   Aamulla pakkasimme teltat taas sateen merkeissä, vaikka meille oli luvattu aurinkoa. Siispä lähdimme kotimatkalle kahdella eri porukalla: hurjapäisimmät kiipesivät tuntureiden [sensuurin huom.: yksi Pyhätunturi] yli. Hurjapäät, joita oli noin 10, saivat kokea monia vaarallisiakin hetkiä muun muassa porojen hyökkäyksien ja lievien maanvyöryjen parissa.   Pidimme lyhyen kuivattelu- ja ruokatauon Kotamajalla, josta pieni porukka päätti itsenäisesti lähteä jo edeltä takaisin Stenan Majoille. Kaikki eivät kuitenkaan olleet reissun aikana oppineet lukemaan karttaa, jota heillä ei kyllä oikeastaan edes ollut. Siitä johtuen matkaan tulikin muutamien kilometrien lenkki (joka oli siis suunniteltu koulun liikuntapäivää ajatellen...), ja siihen upposi aikaa vähintään yksi ylimääräinen tunti. Väsyneet matkalaiset palasivat Antin johdolla jalat turvonneina mutta päättäväisinä suoraan ruokapöytään, jossa tarjottiin poronkäristystä ja jäätelöä.   Yhteiseksi onneksemme kaikki oppilaat pysyivät tallessa ja vältyimme suuremmilta fyysisiltä haavereilta (knock knock), henkiset tosin olivat sitäkin suuremmat.                                                                     Riia, Taru, Matias, Juuso, Roope                                     Tulen palvontaa kiihkeimmillään

Blogi 5  Muhkeat mustikat

Aamulla pakkauksen jälkeen lähdimme kohti Pyhäjärveä. Lähdimme vaellukselle kahdessa ryhmässä. Jo ensimmäisen kilometrin jälkeen saavuimme Äkäsjoelle, jonka ylitimme riippusiltaa pitkin, ja Apri meinas pudota.

Ensimmäinen ryhmä nousi Kukastunturin yli ja toinen kiersi vuoren kaukaa.

Ryhmämme kohtasivat Kotamajalla, jossa söimme ja täytimme juomapullot. Fiilikset olivat hyvät ja kermaset, sillä oli jo kävelty 7 km eikä tuntunut missään.

Sää oli toistaiseksi hyvä, ja matka jatkui taas kahdessa porukassa kohti Pyhäjärveä. Nautiskelimme mustikoista ja hienoista maisemista. Noin 2 km ennen päämäärämpäärämpäätä alkoi sataa vettä.

Perillä päärämpäämässä päitämme määräsi ruokahalu. Mutta ensin oli luvassa teltan pystytystä. Joillain se sujui hyvin, mutta ainakin Sunilla ja Nikellä oli ongelmia. Sitten fiilis nousi.

Väsättiin kaksi notskia ja tehtiin ruokaa; gourmee-nuudeleita, kylmää ja kuivaa näkkileipää ja maggaraa. Soro keitti yli tunnin sorohoroporokeittoa. Vietimme aikaa nuotiolla räsypokkaa pelaten.

Koosi (tunnelma) oli koko vaelluksen ajan PARAS!

             Henni, Sanja, Johannes, Simeon ja Matias (autiotuvan lämmöstä vaelluksen 1. iltana)

                                  Henni, Niku ja taikamarjat Kukastunturilta

Blogi 4   Melontaa ylä- ja alamäkeen

Päivän retki alkoi väsyneen aamupalan ja nopean pakkauksen jälkeen bussimatkalla Äkäsjärven rannalle melontapaikalle. Auringonpaiste oli mieltä nostattavaa, ainakin edellispäivän sateisiin verrattuna. Melontatuuli ei ollut tosin kovin suotuisa ensimmäiselle ryhmälle, joka joutui sinnittelemään meloen rankkaan vastatuuleen.

Rantaan saavuttua ensimmäisen ryhmän aamu-unisuus haihtui nopeast, kun se pääsi kanootteihin lämmittävän auringon paisteessa. Käytössä oli 9 kanoottia jaettuna ryhmän 24 soutajalle. Tunnelma oli innostunut. Kolmen ensimmäisen melontavedon jälkeen melojien mielen täytti järkytys, kun he huomasivat melovansa voimakkaaseen vastatuuleen. Lepohetket jäivät haaveeksi, koska pienenkin levähtämisen aikana kanootit lähtivät lipumaan takaisin alkupistettä kohti. Matkanteko oli hidasta ja raskasta. Ryytyneiden melojien viimeinen viidestä kilometristä täyttyi valituksilla ja väsyneillä huokauksilla. Pitkiltä automatkoilta tuttu takapenkin lause "Joko ollaan perillä?" kiiri useasti pitkin järveä. Lopulta he kuitenkin selviytyivät rantaan asti ja aloittivat helpottuneina ruoan laiton tyhjille vatsoille trangia-retkikeittimillä. Hetken päästä myös toinen ryhmä saapui ruokapaikalle.

Syönnin jälkeen myös toinen ryhmä pääsi vesille. Ryhmän jäsenet eivät voineet olla nauttimatta vahingonilosta, kun saivat ensimmäisen ryhmän jälkeen meloa kevyesti myötätuuleen. Maisemat olivat hienot ja edessä päin komeili Pallastunturi. Järven rannoilla näkyi myös asutusta ja kesämökkejä. Myötätuuleen melominenkaan ei onnistunut täysin ongelmitta. Vaaratilanteita syntyi molemmille ryhmille, ja melontaretken muuttuminen uintiretkeksi ei ollut aina kaukana. Kanootin ohjaaminen tuotti välillä vaikeuksia, varsinkin neljän hengen kanooteissa. Esimerkiksi silloin, kun neljä henkilöä yrittivät kaikki meloa samalla kanootilla omiin suuntiinsa. Yhteistyötä piti taas kerran harjoitella. Onneksi väsymys ei kuitenkaan päässyt iskemään, sillä tuuli kantoi ryhmän jäsenet rantaan nopeasti ja kevyesti. Maisemiakin ehti välillä ihailla ja ehti levätä samalla tuulen vietävänä. Järven rauha oli oli käsin kosketeltavaa ja hiljaisuuden rikkoi vain melojien keskustelu.

Kokonaisuudessaan päivä oli mukava ja onnistunut. Melonta oli hieno kokemus ja kaikki selvisivät (melkein) kuivina rantaan. Matkustimme bussilla takaisin Stena-majoille, söimme, saunoimme ja aloitimme illanvieton.

Huomenna edessä olevaa yön yli kestävää vaellusta odotamme innolla. Toivomme, että sää olisi hyvä, vaikka sääennuste ei lupaakaan paljon muuta kuin rankkaa sadetta. Olisihan se kokemus sekin, vaeltaa 15 kilometriä yhteen suuntaan Pyhäjärvelle sateessa ja pystyttää teltat, tehdä märkää ruokaa ja nukkua märkänä. Kovin houkuttelevalta se ei kyllä kuulosta. Ei muuta kun toivotaan parasta!

                                                                                     Mirkka, Mikko, Henri ja Nelli

Moikka! My Name is Lucas, I'm from Brazil and I'm an exchange student here in Finland. I don't have many vocabulary in Finnish yet, that's why I'm writing in English.

It has been pretty great these days here in Lapland, because everything looks so pretty here! Before coming here I have already heard about how pretty is here, but I couldn't imagine it was that much! It's very beautiful all these colors of autumn and it's something I have never seen before in my life! Today morning we went peddling and it was very fun! At the end though, there were a strong wind against us and it was hard to go forward, but at the end everything was fine anyways... It was really cool! After that we had lunch and went for a walk in a hill and again: so pretty! From up there we could see all the landscape around and I really couldn't imagine it would be so pretty. And the weather also helped today: it was very sunny and hot. I saw many things today that I never imagine I would see and surely I will never forget them. Tomorrow we are going camping and I'm sure the day will be as good as today.

I think I am really lucky for having this chance of coming here to Lapland at this time of the year! It's absolutely amazing! I surely will remember this trip for my whole life! Kiitos, Heippa!

Blogi 3 Taival Äkäskerolle

Oli kaunis, aurinkoinen sää. Lähdimme aamulla koko porukka matkaan mökeiltämme ja edessä oli melontaa ja patikointia. Lounastimme kaikki yhdessä puolenpäivän aikaan. Sen jälkeen puolet porukasta jatkoi matkaa patikoiden, puolet meloen. Patikointimatka oli pitkä ja kivinen tie. Matka vain jatkui ja jatkui. Onneksi sää oli kauniin syksyinen. Matkalla oli jyrkkää nousua ja hankalaa tunturilta laskua. Onneksi kaikki sujui hyvin eikä kukaan meistä eksynyt.

Nautittuamme lounaan osa ryhmästämme suunnisti kohti myllyä, joka sijaitsi lounaspaikkamme lähistöllä. Myllyn vieressä piti paikallinen mies Erkki omaa kirpputoriaan. Hän oli laittanut kaikenlaisia hauskoja sutjautuksia ympäri myllynseutua, kuten esimerkiksi "myllynpyöritys 10snt, persaukisille 5snt". Kauppa käy kuulemma silloin, kun joku sattuu paikalle. Erkin onneksi juuri kun toinen ryhmä jätti miehen istumaan moottorikelkkansa viereen, saapui turistiryhmä ihailemaan hänen paikkaansa ja myös mahdollisesti shoppaamaan. Mylly oli todella idyllisen kaunis, aivan kuin jostain Lappi-esitteestä.

Koko ryhmämme lähti sitten vaeltamaan pitkospuita pitkin suon läpi kohti Äkäskeroa. Matkalla näimme ennätyskorkeita muurahaiskekoja, ja varvut notkuivat jätti-isoista mustikoista. Nautimme näistä sen minkä kerkesimme, sillä meidän ruotsalaisopettajakaksikko piti yllä hyvää tahtia. Sää oli erinomainen tänään verrattuna eiliseen, sillä saimme paistatella vaelluksellamme kirkkaalta taivaalta möllöttävästä auringosta, joka pakotti meidät vähentämään vaatetustamme. Ohuella vaatetuksella taivaltaminen sujui nopsaan ja pian olimme jo bussillamme muutamaa sankaria lukuun ottamatta, jotka olivat jääneet nauttimaan luonnosta "hieman" pitemmäksi aikaa ja saapuivatkin bussille mutta 10 minuuttia myöhemmin.

Tunturille kiipeäminen oli raskasta. Nousu oli noin 200 metriä pitkä. Tunturin huipulta oli komeat maisemat, ja siellä tuuli erittäin paljon. Sen itäpuolella horisontissa näkyi valtava sienipilvi, todennäköisesti jokin räjähdys. Näimme huipulla poroja.

Bussimatkalla näimme monta poroa, jotka olivat joko keskellä tietä tai sivulla syömässä. Jotkut myös havaitsivat vastaantulevan hevosen ratsastajineen. Hotellin luona oli aitauksessa suloisia husky-koiranpentuja, joita kaikki heti riensivät rapsuttelemaan. Yhdellä oli silmät, kokonaan siniset, ja sitä sen vuoksi ihasteltiin. Vähän matkan päästä koirista oli vuohia laitumella. Ne yrittivät tulla läpi aitojensa puskemalla päätään niihin. Tunturin laella vaelsi 11-päinen porolauma. Bussiin takaisin mennessä eräs oppilas näki valkoisen hevosen, jonka pään takana näkyi oksa. Hänen kommenttinsa oli: "Hei kattokaa tuol on ykssarvinen."

Vaikkakin suomenkielisen koulun ja ruotsinkielisen koulun oppilaiden yhteiselo on sujunut sovussa ja hyvässä hengessä, ei voi sanoa, etteikö joidenkin mielessä olisi kysymys: ""Kummat ovat parempia?". Ruotsinkieliset ovat pitäneet kovaa tahtia vaelluksilla ja suomenkieliset ovat seurailleet perässä. Melonnassa kilpailtiin hieman ja suomenkieliset ottivat voiton loppurutistuksella, koska emme halunneet olla perästäpitäjiä myös tässä tapahtumassa. Melontamatkan aikana kanootit törmäilivät hieman ja vesi roiskui. Suomalaiset kastuivat vähemmän. Huomenna lähdemme pitkälle telttaretkelle, katsotaan, miten siinä käy.

                                                                                 Saara, Apri, Niko, Niklas ja Eliel

                           
                            Ryhmä laskeutuu kerolta alas

Blogi 2 Lapin maisemista

Joskus päivän päätteeksi saa ihmetellä vain elossa olemisen suurta iloa - niin kävi meille. Lähdimme ensimmäiseltä taukopaikalta kello kahdentoista aikoihin. Vettä satoi kaatamalla eikä mennyt kauaakaan ennen kuin kaikki olivat läpimärkiä. Tämä ei estänyt meitä huomaamasta Lapin luonnon kauneutta. Alussa luonto oli ollut tiheää ja rehevää metsää, mutta matkan taittuessa tunturin huipulle luonto muuttui karuksi kivikoksi. Sade jatkui lähes sietämättömänä ja tuuli voimistui tunturin huipun lähestyessä. Matkamme eteni hitaasti kohti kolmatta levähdyspaikkaa pitkin vaarallisen liukkaita lankkupolkuja tappavan terävien kivikkojen ympäröimänä. Tuuli ei antanut hetkeksikään armoa, ja tuskaisten tuntien jälkeen saavuimme vihdoin levähdyspaikalle kerätäksemme voimia vielä meitä odottavaan suurimpaan koitokseen. Taukopaikkanamme toimi pieni ja kylmä talonpahanen keskellä karua tundraa. Läpimärät leivänkannikat eivät normaalitilanteessa olisi olleet syötäväksi kelpaavia, mutta riutunut retkikuntamme kävi niihin kiinni kuin juhla-ateriaan. Ruokaa ei ollut paljon, mutta siitä nautittiin viimeiseen muruseen asti. Ennen kuin olimme saaneet kylmästä kohmettuneet jalkaparkamme tuntemaan, oli aika jatkaa matkaa kohti todellista koitosta. Astuimme ulos sateeseen ja tiesimme sydämissämme pahimman olevan vielä edessä. Tarvoimme pitkään uhmaten kuolemaa pitkin jumalanhylkäämiä soita ja saavuimme vihdoin sumuisen tunturin juurelle. Katsoimme ylös pitkin kohtaa, josta meidän tuli kiipeämän, ja tiesimme heti, mistä tämä paikka, Pirunkuru, oli saanut nimensä. Edessämme oli kilometritolkulla lähes pystysuoraa nousua liukkaassa ja märässä kivikossa. Matka oli rankka, mutta ihmeen kaupalla suurin osa selvisi huipulle asti. Tuuli huipulla oli yltynyt epäinhimillisen sietämättömäksi, ja sumussa ei pystynyt edes erottamaan matkakumppanien kivusta vääristyneitä kasvoja. Vain alituinen valitus antoi meidän tietää matkakumppaniemme olemassaolosta. Vaikka olimme lähes liian väsyneitä jatkamaan matkaa, se ei ollut vielä lähellekään ohitse. Lähdimme hitaasti laahustamaan alas tunturinrinnettä, ja iäisyydeltä tuntuneen matkan jälkeen, kun lähes kaikki olivat luopuneet toivosta, meitä odotti jotain vielä pahempaa. Retkikuntamme joutui verenhimoisen porolauman yllättämäksi niiden metsästysmaastossa, jossa meillä ei ollut mitään muuta keinoa puolustautua niiltä kuin juosta henkemme kaupalla pakoon toivoen jäävämme eloon. Onneksemme porolauma oli kärsinyt nälkää tässä lähes elottomassa maastossa, ja joidenkin ryhmän henkilöiden uhrautumisen ansiosta muutamat meistä pääsivät pakoon verenhimoisilta saalistajilta. Edessämme ei ollut paljon enempää lohtua kuin oli ollut ennenkään, sillä matkaa oli vielä taitettavana kilometritolkulla, ja petojen jahtaamina olimme joutuneet jättämään jälkeemme kaikki muonavarusteemme. Tarvoimme tuntitolkulla läpi loppumattoman sateen ja edessämme odotti vielä pahin, mikä todennäköisesti tulisi koitumaan koko jäljellä olevan ryhmämme kohtaloksi - raivoisasti tyrskyävä koski, jonka yllä notkui kapea ja laho silta, jota pitkin meidän tuli ylittää se. Silmämme suurenivat pelosta huomatessamme sillan alla vaanivat tappajalohet, jotka varmasti tulisivat repimään riekaleiksi jokaisen veteen putoavan. Kuin ihmeen kaupalla kourallinen meistä selvisi yli, ja lähdimme kävelemään pitkin karua tundraa, jota jatkui joka suuntaan silmänkantamattomiin. Tuntikausien toivottoman laahustamisen jälkeen silmämme aukenivat hämmästyksestä - olimme saapuneet kotiin! Hiljainen kulkueemme istuutui vaitonaisena pöydän ääreen, mielessä vain toive siitä, ettei seuraava päivä toisi tullessaan mitään, mikä koituisi meidän viimeistenkin eloonjääneiden kohtaloksi.                                                                        Lauri, Bruno, Anssi, Annika ja Anne        Poron katse ei ole naurun asia - poro voi teurastaa sarvillaan kerralla jopa 9 täysikasvuista miestä.       Blogi 1 Pohjoisen valloitus   Lähtiessämme koululta tiistaina klo 7.00 aamulla kaikki olivat todella väsyneitä, mutta innoissaan lähtiessään napapiirin toiselle puolelle. Bussissa oli melko tiivis tunnelma, koska kaikki paikat olivat täynnä. ABC Hirvaskangas oli ensimmäinen pysähdyspaikkamme. Siellä nautimme koululta saadut eväämme, vaikka olikin hieman kylmä. Pysähdyimme myös ostoskeskus Zeppelinissä, Kempeleellä. Siellä kaikki söivät hyvin ja tekivät viimehetken ostokset. Tämän jälkeen vielä kerran Kukkolankosken mahtavissa maisemissa, missä saimme omin silmin todistaa lippoamisen jaloa taitoa. Samanaikaisesti saimme tutkailla rakkaan naapurimaamme tapahtumia joen toisella puolella. Sieltä ajoimme suoraan majapaikkaamme Stenan majoille, lähelle Äkäslompolon kylää. Siellä jakauduimme ripeästi huoneisiimme, minkä jälkeen nautimme maittavan iltapalan. Bussimatka oli erittäin uuvuttava, ja joidenkin hermot olivat koetuksella. Saimme myös tutustua hieman toisiimme esittelykierroksen yhteydessä, joka oli kielimuurin ansiosta haastavan huvittava tapahtuma. Stenan majoilta avautuva näkymä ei ollut uskottava, sillä edessämme siinsi suuri lukuisin hiihtohissein varustettu Yllästunturi. Tunnelma täällä kuitenkin oli miellyttävän rauhallinen. Nukkuminen oli joillekin hieman haastavaa, erinäisistä syistä johtuen. Muun muassa hieman lyhyet sängyt sekä ulkona piileksivät villipedot aiheuttivat unihäiriöitä. Aamulla sateen yllättäessä jotkut huomasivat puutteita varusteissaan, mikä aiheutti ongelmia myöhemmin päivällä. Aamulla aamupalan jälkeen tutustuimme luontokeskus Kellokkaaseen. Sinne oli noin 15 minuutin bussimatka. Kellokkaassa näimme kaksi mielenkiintoista luontofilmiä, toinen koski Väylää, eli Tornionjokea, joka muuten on Länsi-Euroopan suurin vapaana virtaava joki. Toinen video koski Pallas-Yllästunturin kansallispuiston aluetta ja sen lukuisia tuntureita. Tutustuimme myös kahteen näyttelyyn, joista päänäyttely "Meän elämää" koski Tornionjokilaaksossa asuvien elämää ennen, nyt ja hieman tulevaisuudessakin. Kaikki näyttelyn tekstit oli kirjoitettu meän murteella. Alueen ihmisten tärkeät ravinnonlähteet ovat olleet Tornionjoen kalat sekä villinä vaeltelevat porot. Nykyään asia on kuitenkin hieman toisin. Pääelinkeinoja nykyään lienevät poronhoito sekä etenkin turismi. Alueella vallitsevassa meän murteessa laitetaan melko moneen sanaan h-kirjain, mutta ei suinkaan kaikkiin. Merkkejä ihmiselämästä alueella on löydetty jopa yli seitsemän vuosituhannen takaa. Markus, tämä 17-vuotias lihaksikas ystävämme, nautti liikaa kofeiinipitoisia juomia, mikä sai hänet käymään ylikierroksilla. Myös jatkuva miekoilla pamputus sai Markuksen psyykeen horjumaan. Tämä aiheutti myöhemmin yöstä vainoharhaisuutta ja hallusinaatioita. Markus kertoo nähneensä ikkunan takana raivoavia metsän petoja keskellä yötä, vaikka todellisuudessa siellä olivat vain Henni ja Sanja. Markus myös joutui erittäin aggressiivisen koiperhosen hyökkäyksen kohteeksi, mikä sai Markuksen piiloutumaan peiton alle. Myöhemmin yöllä hän vielä pelästyi huonetoveriaan, joka näytti erittäin vaaralliselta huonossa valaistuksessa.                                                             Otto, Tuukka, Emmy, Ulla-Maija ja Markus                                                      Kellokkaassa Lauri pääsi omiensa joukkoon.